EXAM > Opettaja > Yleistä

Tenttiakvaario on tila, jossa suoritetaan tenttejä tietokoneella opiskelijalle sopivana, etukäteen varattuna aikana. Tentin tekeminen
akvaariossa edellyttää, että opettaja on luonut tentin akvaariojärjestelmään etukäteen ja mahdollistanut näin tenttiakvaariotentin.

Opiskelija voi ilmoittautua tenttiin miltä tahansa koneelta. Tentin tekeminen onnistuu ainoastaan opettajan määräämänä ajankohtana tenttiakvaariossa. Muu työskentely kuin tentin tekeminen EXAM -järjestelmässä on kielletty.

Tenttiakvaariossa on tallentava kameravalvonta. Kameravalvonnan tallenteita käytetään tenttijän tunnistamiseen sekä mahdollisten
vilppiepäilyjen selvittämiseen. Tenttiluokan verkko on rakennettu niin, että pääsyä internetiin tai kotihakemistoihin ei ole. Vilppitilanteisiin
sovelletaan SAMKin käytänteitä koskien vilppiä opiskelussa.

Tenttiakvaariossa on oltava hiljaa. Kaikenlainen kanssakäyminen tenttiakvaarion sisällä tai ulkopuolella olevien kanssa on kiellettyä.
Koska tentit alkavat ja päättyvät eri aikoina, tilaan on saavuttava ja sieltä on poistuttava mahdollisimman äänettömästi. Tenttiakvaariosta ei
voi poistua tentin aikana ja palata takaisin. Tilasta poistuminen tarkoittaa tentin keskeyttämistä. Tenttiakvaarion käyttäjien yhteinen
vastuu on, että kaikki tenttiä tekevät saavat parhaat mahdolliset edellytykset onnistua.

Tenttiakvaarioon ei saa viedä ruokaa, juomaa, laukkuja, reppuja, kirjoja, vihkoja, kansioita tai mitään muutakaan materiaalia, eikä
myöskään matkapuhelimia tai muita elektronisia laitteita mukaan luettuna älykellot. Tilaan ei viedä ulkovaatteita, vaan niitä varten on
lokerikot tenttiakvaarion viereisellä käytävällä. Opiskelijalla on kuitenkin oltava mukanaan kuvallinen henkilöllisyystodistus, joka on
näkyvillä oman tenttipisteen tenttikoneen vieressä. Tenttiakvaariossa on opiskelijoiden käytettävissä nenäliinoja ja korvatulppia.

EXAM-tenttiprosessi

  1. Kirjaudu Exam järjestelmään.
  2. Luo tentti ja kytke se opintojaksoon.
  3. Tee/lisää tenttiin kysymykset.
  4. Julkaise tentti opiskelijoille.
  5. Arvioi palautetut vastaukset.
  6. Arvioi tentti.
  7. Vie arvioinnit opintosuoritusrekisteriin

Tenttiakvaariokäyttöön tarkoitetut lokerikot ovat merkitty EXAM-merkinnällä.

Mikäli opiskelijan tentin tekeminen keskeytyy syystä tai toisesta (esim. sähkökatko, tietokone menee rikki) tentin jo alettua, ja ongelmat
eivät ratkea, voitte ottaa yhteyttä seuraaviin henkilöihin: